tiistai 23. kesäkuuta 2015

Lovely Lagos

Toiseksi viimeistä reissua vietiin kun lähettiin Antin kanssa toissa viikon sunnuntaina Lagosiin. Lagos on pieni kaupunki eteläisessä Portugalissa ja paikalle saavuttuamme selvisi myös sen olevan melkoinen turistihelvetti, suoraan sanottuna. Ei nyt sentään paininut samassa sarjassa Fuengirolan kanssa, jonne pääsin viikkoa myöhemmin, mutta punaista naamaa ja t-paita rajoja näkyi joka puolella :D

Ekana päivänä oli vähän pilvistä ja satoi niin, että kastuttiin läpimäriks




Löysin meille halvan hotellihuoneen Inn Seventies hotellista aivan keskustasta, jossa meille luvattiin Deluxe Sviitti sekä ilmainen buffet aamiainen. Hinta ja laatu tuntui olevan epäsuhdassa keskenään ja epäilinkin tarjousta etukäteen. Mutta kun saavuimme perille niin täytyi todeta, etteivät lupaukset olleet täysin katteettomia. Huone oli melkein yhtä iso kuin kaksioni Tampereella ja seuraavan aamun aamupala täytti kaikki toiveeni!! AHHH, hedelmiä ja hyvää leipää niin paljon kuin napa vetää, mutta leivokset jätin välistä kun täytyi jaksaa hyvällä ravinnolla päivän surffiretki. Lähdimmekin suoraan aamupalalta 9.30 kohti Lagos Surf Centeriä, jonne oli matkaa huimat 5 minuuttia kävellen. Olimme edellisenä päivänä käyneet varaamassa päivän reissun 55 eurolla johon kuului ohjaus, lauta ja märkäpuku ja kevyt lounas. Meitä oli koossa pieni 8 hengen ryhmä ja melkoisen komea ruotsalainen surffiope (Antinkin täytyi myöntää tämä), jonka kanssa ajoimme 40min matkan länsirannikolle Atlantin aaltoihin. Aallot olivat aika surkeat ensimmäisen session aikana, mutta kattavan teoriaosuuden, alun hapuilun ja lounaan jälkeen, sujui toinen puolisko paljon paremmin. Vesi nousi tarpeeksi korkealle, joka takasi pidemmät ja isommat aallot, joista Anttikin sai tarpeeksi viihdykettä itselleen.





Aamupalalla!
Tässä näyte mun taidoista :D


 
Toisena päivänä makoilimme päivän ihanalla rannalla, jossa oli pari luolaa ja niin kirkasta vettä! Koko Lagosin rannikko on upeaa jyrkännettä ja luonnon hiekkarantoja peräkanaa, mutta ehdimme nähdä vain parin ensimmäisen kilometrin, kun viivyimme kaupungissa vain kolme yötä. Pidempäänkin olisi viihtynyt, mutta matkakassan huvetessa huomasi myös turistikohteen korkeammat hinnat ravintoloissa. Ensi kerralla täytyy varata huoneistohotelli, jossa voi sitten itse halvemmalla kokkailla ruokaa. Löysimme parina iltana aivan huikeat ravintolat paikallisten opastamina ja söimme elämämme parhaat annokset, Home Style Prawnsit melkein tunnin jonottamisen jälkeen! Oli muuten jokaisen minuutin arvoinen makukokemus.

Löydä kuvasta kaivuri!










Keskiviikkona odottelimme bussin lähtöä takasin Sevillaan hotellin altaalla ja kahdelta aloitimme yhden tuskaisimmista matkoista! Matka kesti menomatkalla 4 tuntia, mutta paluu kesti jostain syystä 5,5 tuntia?! Kuski kiersi joka ikisen pienen kylän ja alkoi jo hermo mennä kun olimme vielä melko nälkäisiä! Onneksi pääsimme Sevillassa suoraan bussilta pizzalle.


Portugaliin on kyllä pakko vielä joskus palata, paljon mukavampaa matkustaa kun jengi puhuu englantia, niin ei tarvitse itse olla aina vetovastuussa ainoana espanjaa taitavana :)

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vaihto alkaa vedellä viimeisiään




Fiilikset ovat erittäin kaksijakoiset kun mietin, että vietän täällä enää noin 3 viikkoa. Tästä paikasta on muodostunut koti, enkä haluaisi lähteä, mutta toisaalta on ihana nähdä kaikki rakkaat taas Suomessa ja päästä nauttimaan Suomen kesästä. Olkoonkin vähän turhan viileä ja sateinen, mutta tämän jokapäiväisen helteen jälkeen, ajatus tuntuu ihanalta! Nyt kun joka päivä on ainakin 35 asetta lämmintä, ulkona ole enää mukava olla, kun varjopaikkojakin on vain siellä täällä. Ranta tekisi tästä kaupungista täydellisen, mutta se toisi mukanaan tietysti myös lisää turisteja... Onneksi Blabla carin kyydillä on päässyt matkaamaan rannalle aina silloin tällöin ja tänään kävimme hotellin uima-altaalla vilvoittelemassa.




Osa kavereista on jo lähtenyt takaisin kotiin, mutta muutamat jäävät tänne vielä kesäkuuksi. Kiva ettei tarvitse olla yksin viimeisellä viikolla ja voi vielä käydä tekemässä kaikkea kivaa kaupungilla! Olen niin kiitollinen tästä mahdollisuudesta viettää puoli vuotta lomaillen lämmössä. Teki erittäin hyvää pitää vapaata ainaisen työnteon ja koulunkäynnin välissä! Muistaakseni 16-vuotiaana aloitin tekemään töitä lukion ohessa ja siitä lähtien olenkin sitten painanut töitä ja kouluhommia. Hullua kun nyt ajattelee, ettei esimerkiksi kunnon kesälomaa ole pitänyt sen jälkeen, mutta onneksi lomamatkat rikkoo välillä kaavan. Niin monet ovat puhuneet vaihdon ainutlaatuisuudesta ja nyt pääsin itse sen kokemaan!

Olen saanut täällä ihania uusia kavereita ja suomalaisten kanssa tullaan varmasti pitämään tiiviisti yhteyttä! Espanjaa en oppinut ihan niin hyvin kuin oli tavoitteena, mutta varmasti huomaan eron tulevilla kursseilla ja ainakin uskallan avata suuni ja yrittää. Itseäni saan kyllä syyttää ja olisi pitänyt hakeutua porukkaan, jossa puhutaan espanjaa englannin sijaan. Olen silti ehdottoman tyytyväinen, että valitsin vaihtokohteeksi Espanjan!

Viimeisimmät viikkoni ovat koostuneet tällaisista asioista:

Brunssilla tyttöjen kanssa<3

Ihanat lämpimät yöt<3

Suomineidot


Biitsipäivä Matalascañasissa

Opiskelua yliopistolla

Valokuvanäyttely keskustassa



Pelleilyä hotellin altaalla, jonne livahdettiin eilen :D


Ja vähän hikistä treeniä!

Linda

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Iskän vierailu Sevillassa


Vaihto alkaa vedellä viimeisiään ja nyt olisikin hyvä aika viimeistään tehdä postaus iskän vierailusta täällä :D Iskä tosiaan kävin täällä toukokuun alussa ja saatiin viettää kiva pidennetty viikonloppu yhdessä! Sää oli parhaimmillaan koko viikonlopun ja päästiin kiertelemään kaupunkia. Käytiin maistelemassa taas ihania ruokia, ja sain taas yhden fanin lisää La Brunildalle, joka on kyllä sen ansainnut. Ihan mahtavia tapaksia, 4-5€ hintaan!
Ollaan iskän kanssa reissattu ennenkin kaksin mm. Turkissa ja Saksassa, ja mukavaa kun voi vaan pyöriä ympäriinsä ja ihmetellä sen kummempia suunnitelmia. Kirkkojen ja museoiden kiertely kun ei ainakaan ole koskaan ollut minulle tärkeää missään kohteessa :D
 
Viikonlopun aikana kävimme myös Cadizissa päiväreissulla vähän kokeilemassa surffia tyttöjen kanssa. Iskä toimi meidän kuskina ja oli kiva tutustuttaa myös kavereita häneen! Tytöt ei olleet ennen kokeillut surffausta, joten opastin heitä vähän sen verran mitä osasin. Omastakin kokeilusta oli kuitenkin jo kaksi vuotta aikaa, mutta ihan hyvin meni, sillä kaikki saivat aallot ja nousivat jopa seisomaan! Aallot eivät olleet mitenkään ihanteelliset, mutta kyllä niissä nyt sen pari tuntia jaksoi räpiköidä. Tuuli haittasi myös jonkin verran, sillä se oli niin voimakas että laudat lähtivät lentoon hiekalla jos niistä ei pitänyt kiinni ja kävely rannan poikki vedestä vuokraamolla oli kyllä aika tuskaista kun tuuli tempoi lautaa mukaansa :D
 
Nyt odottelen viimeistä vierailijaa, Anttia tänne saapuvaksi ensi viikon perjantaina! Lähdetään yhdessä vielä katsastamaan eteläinen Portugali ja Lagosin surffitarjonta!
 






 

Rasvaa nassuun!






Linda

tiistai 19. toukokuuta 2015

Miniloma Madridissa

Huh, jopas aika menee nopeasti, kun tästäkin reissusta on jo vierähtänyt kolme viikkoa! Teimme Antin kanssa vajaan viikon mittaisen reissun Madridiin huhtikuun lopussa, sillä Antti oli jo nähnyt Sevillan ja itse halusin nähdä jonkun uuden ison kaupungin Espanjasta. Olen ehtinyt matkustella liian vähän Espanjan sisällä, mutta nyt ainakin yksi tärkeä kaupunki voitaisiin vetää listasta yli! Itse matkustin bussilla KUUSI tuntia Madridiin ja vaikka bussissa oli Wifi ja ilmastointi, tuntui se silti tuskaisen pitkältä matkalta. Paha olo ei sentään päässyt yllättämään pahasti, mutta ei se mukavaa koskaan ole.

Antti oli varannut meille hyvältä sijainnilta hotellin, jonne saavuinkin ensimmäisenä ja vain puoli tuntia myöhemmin herrakin saapui paikalle minua ilahduttamaan :) Olimme perillä vasta illalla, joten ensimmäiset tunnit menivätkin ihan vain lepäillessä ja myöhemmin menimme syömään Tuktuk -ravintolaan thaimaalaista! Meillä ei ollut viikonlopulle minkäänlaisia suunnitelmia, joten vietimme päivät vain kiertäen kaupunkia kävellen ja löhöiltiin yksi päivä Parque del Buen Retirossa. Sää oli juuri sopivan lämmin ja aurinkoinen koko viikonlopun! Kävimme maistelemassa paikallisten ravintoloiden herkkuja ja taidettiin syödä pari pizzaa ja hamppariakin... :D Reissun kohokohta oli ehdottomasti sunnuntain peli The X-Doorissa, jossa tarkoituksena on päästä lukitusta huoneessa tunnissa pois erilaisten vihjeiden, numeroyhdistelmien, lukkojen ja arvoitusten avulla. Peli sopii yleensä 2-8 hengen ryhmille, mutta oli kyllä todella vaikea vain kahdestaan! Helsingissä ja Tampereellakin on jo jonkin firman samanlaisella idealla varustettu huone, joten suosittelen kaikkia kokeilemaan. Pelissä pääsi hyvin testaamaan yhdessä paineen alla työskentelyä ja tiiminä pelaamista!

Loma oli ihana, mansikat maistui ja rahaa kului kun en malttanut pysyä erossa kaikista ihanista kaupoista!! :)


Palacio de Comunicaciones


Ei siinä mitään että taustalla olevassa altaassa voi soutaa, mutta iso turistilaivakin löytyi :D






Hihii, löyty Sevillan asemakin!





Vaan mekko puuttui!




Mansikat maistu melkoisen hyvälle!


Tässä meidän pikku lounas-sushit


Löydettiin iiiiihana pihakauppa!!



Täällä koitetaan nyt vihdoin vähän opiskella, huomenna olisi eka tentti!